keskiviikko 3. elokuuta 2016

Eläinlääkärin tarkistus

Viikko on vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Päivät ovat täyttyneet pennunkatsojista ja pentujen hoidosta muun elämän ohella :)

Pennut ovat ulkoilleet paljon ja hyvin leikkineet pennut jaksavat hyvin nukkua yöt läpeensä. Aamulla herätään siihen aikaan kun mekin noustaan 6-7 välillä. Aitauksessa ei ole moneen aikaan ollut öisin enää kakkoja eli sisäsiisteysopetus on alkanut. Viedään pennut aina ulos kun tullaan kotiin ja hienosti tarpeet tehdään ulos. Pissoja tietysti tulee sisälle vielä niin kuin kuuluukin :) Sisällä on ulkoiltu myös ja tutustuttu mattojen nakerteluun ja muuhun kivaan puuhasteluun ;)









Tänään kävi eläinlääkäri tarkistamassa pennut. Kaikki oli kunnossa, mikrosirut tuli niskaan ja kohta on pienet kultaturkit valmiina muuttamaan uusiin koteihin :)



Leikkiseurana on käynyt myös Bruce ainokainen Vofcit's kennelistä, kuvista näkyy kuka ei kuulu joukkoon :D